Kehitysvammaiset

Kehitysvammaisille tarjoamme palvelua henkilökohtaisena apuna asumiseen, liikkumiseen, asiointiin, sosiaaliseen kanssakäymiseen, opiskeluun ja tarvittaessa myös päivätoimintaan.
Henkilökohtainen apu voidaan tarjota palvelusetelillä tuotettuna, kotitalousvähennystä hyödyntäen tai itsemaksavana asiakkaana, jolloin palvelusta laskutetaan asiakasta. Myös kunnan myöntämä maksusitoumus käy maksuvälineenä.

Ottamalla yhteyttä meihin, tulemme tekemään kanssasi palvelukartoituksen veloituksetta. Samalla voimme yhdessä pohtia avustajan työtehtäviä, kuukausittaista tuntimäärää, käyntikertoja ja käyntikerran ajankohtia.

Avustajan etsimme yhdessä, jotta löytäisimme heti toimivan yhteistyön ja avustajan valintaan toivomme sinun osallistuvan. Löydettyämme työhön soveltuvan ihmisen, teemme hänen kanssaan työsopimuksen sinun tarpeitasi vastaavana. Haluamme tarjota sinulle avustajan joka on sinun avustajasi ja vaihtuvuutta olisi mahdollisimman vähän.Toivomme sinun ja avustajan yhdessä suunnittelevan aina tulevat työvuorot riittävän ajoissa, jotta voisimme olettaa niiden vastaavan mahdollisimman hyvin sinun tarpeisiisi.

Teemme kanssasi palvelusopimuksen, mutta muistathan, että olet kanssamme toimiessa kuluttajasuojalain mukainen kuluttaja ja mikään ei velvoita sinua sitoutumaan meihin. Eli toistaiseksi voimassaoleva sopimus on purettavissa ilman irtisanomisaikaa ja määräaikainen sopimus kahden viikon irtisanomisajalla. Ainoastaan sovitut työvuorot tulee perua 24 tuntia ennen työvuoron alkua. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin, on meillä oikeus laskuttaa tunnit, joka tarkoittaa myös sitä, että sinulta kuluu saman verran tunteja.
Nämä ohjeet ovat suoraan kaupungin laatimasta palvelusetelituottajien sääntökirjasta,
jotka haluamme kertoa myös sinulle.